Myllykosken vanhustensäätiön apurahat vuonna 2024
Myllykosken vanhustensäätiölle tuli yhteensä lähes 200 apurahahakemusta. Apurahaa haettiin yhteensä 442 455 euroa ja sitä myönnettiin 97 473 euroa. Lisäksi säätiön hallitus päätti myöntää joululahjarahaa Myllykosken seurakunnalle 5 000 euroa, käytettäväksi kohderyhmän hyväksi.
Hakemusten määrä yllätti hallituksen myönteisesti. Hakemukset jakautuivat hyvin erilaisiin kohteisiin ja haettavien apurahojen määrä vaihteli suuresti.
Hakemuksia tuli eniten yksityishenkilöiltä, yhteensä 141 kpl. Yksityishenkilöille myönnettiin yhteensä apurahaa 58 000 euroa. Suurin osuus oli kotiapupalveluihin, joihin apurahaa annettiin yhteensä 33 600 euroa. Yksityishenkilöiden apurahat kohdistuivat lisäksi erilaisiin liikuntaharrastuksiin, kulttuuripalveluihin, tapahtumiin, hyvinvointiin ja erilaisiin muihin kohteisiin.
Yhdistykset puolestaan saivat apurahoja yhteensä 24 600 euroa. Apurahat jakautuivat erilaisiin kohteisiin. Niillä saadaan järjestettyä kohderyhmälle virkistysmatkoja, erilaisia liikuntaharrastuksia, kädentaidonkursseja ja musiikkivierailuja Myllykosken palvelutaloihin.
Tarkempi erittely on nähtävissä myönnettyjen apurahojen sivulta.